228.

Eilinen ja toissapäivänen oli päiviä, jotka muistutti siitä, miks on joskus parempi olla ilman miestä. Miehet vaan kun sattuu aina välillä olemaa kusipäitä, jotka antaa katteettomia lupauksia, eikä ajattele ollenkaa ennen ku jotain sanoo.

Eilen tulin ajatelleeks että jos oonki läheisriippuvainen. En siis missään sairaalloisessa määrin, vaan ainakin vähän. Ja tän läheisriippuvaisuuteni kohdistan Poikaa, ku ei ketää muutakaa ole. Kavereita kyllä on, mut ei ne o vielä ainakaa kerenny muodostua niin hyviks kavereiks et läheisyysriippuvaisuutta vois niihin suunnata. Vanhat kaverit taas, noh, ne on kaikki Suomessa, kukin omilla teillää ja niilläki omat uuet kaverit. Eikä niihin tuu enää pidettyä samalla tavalla yhteyttä ku ennen. Surullista sinänsä. Mut ei o eka kerta mun elämässä kun poikaystävä on samalla myös paras ystävä ja ties mitä kaikkea muutaki samalla. Onneks syksyllä seuraelämä on taas nousussa ku pääsee takas opiskelukuvioihin ja näkee kavereita ihan vaikka vaan koulun puitteissa.

Toissailtana tultii Pojan kanssa kattoneeksi yks pornoelokuvien klassikko. Se oli vuonna 1980 valmistunu Taboo. Ei siinä muuten mitää mut karvapusikkoa oli 100% enemmän ku mulla. Positiivista siinä oli se, et leffassa oli jopa stooriki. Ja kun päästti itse asiaa ni huudahdeltii Pojan kanssa kilpaa hyi ja yäk ja että kelaa nyt ihmeessä eteenpäin. Sillon oli nimittäin muodissa riippuvat (ja isot) rinnat ja hehtaarin kokoset karvalaitumet. Onneks en eläny tollon. Ja nykypäivänähän tollasen leffan tekemisestä sais vähintää sakkoja - leffa kun on pojan ja äidin välisestä seksuaalisesta vetovoimasta ja päätyy insestiin. On meillä vielä muutama klassikko vielä katottavaks. Pitää vaa muistaa, että jos jotain haluja oli ennen leffan kattomista, niin ne on varmasti mennyttä leffan loppuun mennessä. Itseasiassa heti ekan kohtauksen alettua meille molemmille tuli tunne että nyt äkkiä suihkuu ja höylä kätee. Ei nimittäin kumpikaa tykätä ku pienistä karvamääristä alapäässä (ja tietenki ilman on aina parempi)...

Päätin muuten lopettaa muutamista jutuista kirjottamisen; Pojan ikävästä en enää mainitse (en voi taata että onnistun), en myöskään siitä että töissä on tylsää/väsyttävää/ei jaksais kiinnostaa. Siinä nyt alkuun kaks merkittävää parannusta.

Äsken oli muuten aika mielenkiintonen tilanne. Oon siis töissä ja joku mies käveli pubin puolelle ja haki jotain mattoja ja tuli takasin ja sit sano yhelle pubis töissä olevalle tytölle et "annan viel pusun ja sit oon valmis lähtemää". Sit se vaa tuli ja muiskautti pusun mun vasemmalle poskelle ja lähti. Jäin vaa kattomaa sen perää et wtf? Mielenkiintosta. Perin mielenkiintosta.