246.

Tää on niin perseestä. Koulu meinaan. Kovin tylsiä ja huonoja luennoitsijoita on sattunu. Vaan kaks on ollu kivoja ja puhuu mielenkiintosesti. Elämä.

Olin eilen suuren masennuksen vallassa. Itkin melkein puol iltaa ja Poika vaan piti mua sylissä ja yritti lohduttaa. Kaikki ton koulun suhteen tuntu jotenki niin lohduttomalta, eikä mitää realistista selviytymismahollisuutta ollu. Keskellä yötä se nousi tekemään teetä, että rauhoittuisin ja saisin jopa nukutuksi. Auttoihan se.

Kai se eilinen yhteinen luento yms oli liikaa. Uskontojuttuja, ihan mielenkiintosia ja vanhoja juttuja, ja kunnon hippiopettaja. Ringo nimeltään. Ja aina kun kuuntelen Pojan juttuja, miten kivaa sillä on, ja miten kivoja on kurssikaverit, tulee jotenkinh ahdistava tunne. Että olisiko sittenkin pitänyt vaihtaa alaa vaikka opiskelijabudjetilla se olisi maksanut mansikoita. Pankistahan sitä rahaa saa, mutta en taaskaan haluaisi olla veloissa kymmeniä vuosia. No ei siinä ehkä ihan niin kauaa menisi, mutta kuitenkin.

Yritän vain jotenkin selvityä, ja yritän unohtaa sen, etten ole tyytyväinen itseeni tai tämänhetkiseen alavalintaani. Työnnän vain kaiken "epäoleellisen" taka-alalle ja olen hiljaa. Puren hammasta. Ja yritän.