perjantaina, syyskuuta 07, 2007

247.

Tänään on taas Jimi Hendrix -päivä. Ihmeellistä kyllä, oon jo hereillä, eikä hirveämmin väsytä. Itseasiassa heräsin, kun Poika lähti kouluun. Eli noin tunti sitten. Itsellänihän on päivän ainut luento vasta kahdelta, eli tässä on hyvin aikaa omistautua itselleen (eli siis pyykätä ja tiskata).

Jos tänään olisi jo vähän parempi päivä. Aah, ja niin, tänään on myös mummola-päivä. Pitänee soittaa, että ollaan tulossa. Olisikohan Serkulla aikaa hengailla tänään? Epäilen.

Voisinpa vaikka keittää kahvit. Se tietenkin edellyttäisi pressokannun tiskausta. Eäh. Ei jaksaisi. Mutta kai se on pakko. Nykistä tuomani termarimuki on muuten aivan mainio. Siihen mahtuu ison kupillisen verran kahvia, ja se on kulkenut jo koko viikon aamuluennoilla mukana. Hyvä ostos siis.

0 käpälän jälkeä: