261.

Jotenkin on viimeisen parin viikon aikana tuntunut siltä, että opiskelu on orjuuttavaa. Siis se on orjuutta siinä mielessä, ettei muuta elämää juurikaan ole, ja nuo orjapiiskurit latovat eteen vain lisää tehtäviä ja tenttejä. Viimeviikolla jo ajattelin, että jos pääsen tähän päivään asti kunnialla niin ollaan jo voiton puolella. Nyt ei siltä tunnu, eikä se siltä myöskään näytä. Jos kokeiltaisiin tuota parin viikon päästä uudestaan.

Vkonloppuna olin jo hermoromahduksen partaalla. Jos jokin asia ei onnistunut heti niinkuin piti, niin purskahdin itkuun. Ja näin koko vkonlopun ajan. Poika sitten tuli ja rauhoitteli ja auttoi ja kiitokseksi leivoin sitä ihanaa suklaakakkua. Käytiin romanttisella kävelyllä sinä iltana, kun ensilumi satoi maahan. Sitä taas muisti, miten ihanaa lumi on, ja miten sitä kaipaa. Tuli hirveä tarve päästä Lapin perukoille, missä talvisin on jopa lunta (tai ainakin "ennenvanhaan" oli). Tykkään siitä vain niin hirveästi.

Täällä vallitsee hirveä sekasotku. Poika kun ei ole kaikkein siisteimmästä päästä, eikä mulla ole aikaa siivota sen omia jälkiä, hyvä jos omianikaan. Ahdistava ympäristö suorastaan. Eikä asiaa auta se, että makuuhuoneessa on sänky tyhjillään ja olohuone toimii myös makuuhuoneena. Syynä sängyn liiallinen pehmeys, josta taas aiheutuu selkäkipuja. Sohva on paljon mukavampi.
Mutta jos jotakuta kiinnostaa tulla siivoamaan tämä läävä, niin ilmoitautumisia otetaan vastaan. Palkkioksi suklaakakkua.