Käytiin tanssimassa myös tän viikon torstaina. Nyt jopa onnistu! Cha-cha-chaa on ilmiselvästi meijän tanssi. Siitä jopa nautti.
Meillä oli yks tuttu Suomesta melkein viikon kylässä. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä, löysin myöhemmin laatikostani lahjadildon. Siis lahja mulle, käyttämätön ja nätisti paketissa. Se on vaan suhteellisen iso. Poika sano että niin kauan on ok, kunhan ei ala meidän seksielämä tosta uuesta lelusta kärsiä. No ei ole ainakaan viimepäivinä kärsinyt ;)
Perjantaina kävin synttäreillä. Mentiin kurssikavereitten kanssa sinne autolla. Jonnekin keskelle ei (melkein) mitään. Hyvät bileet oli. En taas muista milloin olisin ottanut niin paljon alkoholia yhden illan aikana. Seuraavana päivänä tunsi, kuinka maksaa kuumotti. Taisi käydä vähän ylikierroksilla. Toisaalta taas huomasi, että sitä on oppinut juomaan sivistyneesti. Eli olla sopivassa tuiskeessa koko illan, yön ja osan aamua, eikä oksentaa tai sammua minnekään lumihankeen. Ainut miinus mikä tossa reissussa oli, on se, että onnistuin vilustuttamaan itseni. Nyt on taas röörit ihan tukossa ja pientä lämpöä pitelee. "Jei".
Eilisen päivän pelastus oli muuten aamupala. Poika kävi Mäkissä tuomassa BigMac-ateriat molemmille. Ihan hyvä muuten, mutta nälkä oli silti. Mikä siinä muuten aina on, että krapulapäivänä kaikista paras ruoka, mitä voi saada on joku Mäkkärin hamppari?
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007
264.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 käpälän jälkeä:
Lähetä kommentti