Viime kerralla tuli kirjoitettua lääkärissä käynnistä. Bronhiitti on siis oikeastaan bronkiitti (suomeksi siis). Mutta mutta. Kävin eilen uudestaan samassa paikassa kun mahaa koski niin pirusti umpparin seudulta. Nyt tuli toisenlainen diagnoosi kuin sunnuntaina: keuhkokuume eikä keuhkoputkentulehdus. Päättäkää jo, pliis. Ja kuulemma ei ollut mitään mitä tarvitsisi leikata, siis umpparin seudulla tarkoitan. Mutta sattuu edelleen niin pirusti. Ehkä sitä maanantaina sitten terveyskeskukseen, jos ne siellä tutkisi sitten lisää...
lauantaina, syyskuuta 05, 2009
321. Pneumonia acuta dextri.
Koulkin alkoi jo. Kaikki ne kolme päivää olin TODELLA väsynyt kun pääsin loppujen lopuksi kotiin. Ihan kuin olisi ollut jo puoli vuotta putkeen koulussa ja tarvitsisi lomaa. Eikä koulu ole edes kunnolla alkanut. Onneksi saan ehkä joitain kursseja hyväksiluettua (esim fysiikka). Edes sen verran helpompaa. Perjantait ovat siis vapaita, ja tarkoitettu itsenäiseen opiskeluun. Muut päivät ovat aika pitkiä ja uuvuttavia. Kotiin ehtii kuuden-seitsemän aikoihin.
Ensi viikon torstaina alkaisi paskapraksakin. Oujee. Pääsee lapioimaan paskaa. Tosin nyt on hyvä tehdä tuo praksa kun ei ole vielä niin hirveästi elukoita eikä ne haise sitten yhtä paljon kuin esim keskellä talvea. Nyt siellä pitäisi olla kolme lehmää. Hevosista en tiedä kun ovat vissiin ulkona maneesissa. Possuja oli parisenkymmentä. Söpöjä olivat :) Täysikasvuiset siat taas eivät ole yhtään niin söpöjä. Ja oli siellä yksi pupukin. Tai kanihan se kai ihan virallisesti on. Tai jänis. Mikä lie.
Sanoisin että mulla on tylsä ilta meneillään. Telkkarista tulee avara luonto. Eikä edes ole siitä mielenkiintoisimmasta päästä. Ötököitä yms. Ei oo ikinä ollu oikein mun juttu. Viime kesänäkin piti niitä pyydystellä ja seivästää. Not so fun. Ja ylläri-ylläri että olen taas yksin kotona. Pojan sisko on taas täälä käymässä ja en taas kestäisi yhtään. Onneksi menee huomenna takasin kotiinsa.
Hirveä päänsärkykin taas. Ja mahaa edelleen koskee. Miksi en vaan voisi olla terve? Kyllästyttää jo tämä jatkuva sairastelu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 käpälän jälkeä:
Lähetä kommentti