Sitä tulee aina silloin tällöin miettineeksi elämän suuria kysymyksiä. Esimerkiksi: miksi aina silloin kun pitää opiskella/olla töissä paistaa aurinko ja lämpöä on +26 astetta? Tämä taitaa taas olla niitä Murphyn lakeja. Great.
Toinen kysymys: Miksi vähällä (välillä jopa paniikki-) lukemisella saa parempia arvosanoja kui monta päivää pänttäämällä? Kysynpä vaan. Tai miksi niillä jotka käy juomassa tenttiä edeltävänä iltana, on usein niin hyvä tuuri että bingolla saa A:n? Epäreilua.
Mutta mutta. Hieman "huumoria" peliin. Siinä eri eläinläjien kasvatuksen kurssissa on viisi aluetta: lintu, nauta, sika, lammas ja hevonen. Onnistuin neljästä ensimmäisestä saamaan kaikista eri arvosanat E-stä B-hen. Vitsailin että enää puuttuu viimeisestä A, niin saan värisuoran. Sieltäpä se A pamahti, vaikka en itsekään tajua miten. Kerrankin mulla kävi hyvä tuuri.
Käytiin viime viikolla farmikierroksella. Heti aamu yhdeksästä päästiin porukalla katsomaan viiriäisten teloitusta. Fiskarsin sakset oli aika jees siihen hommaan. Päästiin pitämään pieniä possujakin sylissä. Pehmoinen ja lämpöinen oli tuo otus. Pieninä ne on ihania, mut isompana ei niinkään. Tuli nähtyä myös juuri poikinut lehmä, ja toinen lehmä, jolla oli kohtu osittain ulkona (se ei ollut mikään kaunis näky, btw). Parasta oli se, että saatiin iso laatikollinen viiriäisen munia periaatteessa ilmaiseksi (konvehtirasia-lahjontaa ei lasketa). Ihan sairaan hyviä oli, mmm...
Sain ne loputkin anatomian suulliset välitentti suoritettua (kyllä, myös sen monta kuukautta jäljessä hilanneen lihaksien välitentin). Viimeisenä tein juuri nuo lihakset. Tiesin kaiken mitä kysyttiin ja osasin kaiken niin hyvin, että Erkka (anatomian proffa) jopa kehui mua. Ja hymyili. Sanoi että ilo kuunnella noin täsmällistä ja seikkaperäistä vastausta. Ja Erkkahan ei helposti kehu, eikä hymyile! Nyt siis enää anatomian tentti tehtävänä ensi viikon tiistaina, niin on ensimmäinen eläinlääkisvuosi pulkassa ja pääsen minäkin nauttimaan ihanasta, joskin lyhyestä, kesälomasta. Mahtavaa. Neljä päivää aikaa ja viisi kirjaa osattava ulkoa - mission impossible? Hope not!
perjantaina, toukokuuta 21, 2010
333. ja helle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 käpälän jälkeä:
Lähetä kommentti