Pojalla oli synttärit. Ei mitään ihmeellistä, ihan kivaa oli, pienessä huppelissa ja seuraavana aamuna aamupalaks pizzaa. Normiperus siis.
Tenttikaus on nyt virallisesti ohi. Tai oikeestaan se oli ohi jo viime perjantaina. Eipä o tullu tehtyä oikein mitään järkevää ku se päätty. Nukkumaa en o päässy yhtenäkää päivänä ennen kello yhtä, ja sängystä ei o noustu ennen kello yhtätoista, jos sillonkaa.
Parin päivän päästä pitäs taas lähtä Suomes käymää. Kaikkea taas hirveesti suunnitteilla, pitäsköhän sitä ottaa omaa lomaa ku tulee taas takasin?
Hirvee inspiraation puute taas. Kaikessa. Ei jaksais tehä yhtään mitää, ja se on jo viime päivinä huomattu. Ehkä tää tästä.
tiistaina, tammikuuta 27, 2009
303.
Posted by Elisabeth @ 22:04 0 käpälän jälkeä Permalink
lauantaina, tammikuuta 10, 2009
302.
Joulut ja vielä yhdet piparkakut tuli ja meni. Siitä talosta tuli aivan mahtava (siis yhdestä niistä). Niin Barbie-talo kun vähänkin voi olla. Ekstrana tietysti pihalla möyrivät sijat, joilla oli jopa mutaa jalkojen alla. Mutta koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässäpä luomuksemme.
Vaikka mun ei pitänyt saada enää kuin muutama hassu lahja, niin silti niitä oli jotenkin paljon. Tän vuotinen saalis oli tosi hyvä, ei yhtään turhaa lahjaa. Ja sama päti itseasiassa meidän kaikkien kohdalla.
Uusi vuosi ei ollut mitään ihmeellistä. Tyttö ja Tissit oli meillä kylässä, ja käytiin yhden kaverin bileissä. Vuoden vaihtuessa kiivettiin katolle, josta näki koko kaupungin ilotukset, näkymä kun oli 360 astetta. Kaunista oli. Uuden vuoden lupauksia ei tullut tehtyä, niistä kun ei ole mitään hyötyä. Ja jos päätän tehdä jotain, voin tehdä pitävän (tai vähemmän pitävän) päätökseni ihan ilman uutta vuottakin.
Viimeisen viikon olen asustanut kirjastossa. Pitäisi varmaan ilmoittaa postille osoitteen muutos, kun ei paljon kotona tule oltua. Kohta onneks taas helpottaa :)
Posted by Elisabeth @ 16:14 0 käpälän jälkeä Permalink