torstaina, kesäkuuta 09, 2011

347. got milk?

Vapun jälkeen on tapahtunut samalla aikaa niin paljon ja toisaalta taas niin vähän. Elämä kulkee omia ratojaan. Jotkut suunniteltuja, jotkut ei.

Opiskelut hoidettu tältä keväältä kunniallisesti. Nyt vielä edessä puolet tuotantoeläinharjoittelusta. Totesin tänään äidille, että en olis parempaa paikkaa harjottelun suorittamiseen voinut toivoakaan (tai siis, ainahan voisi olla joku komea ja nuori mies silmänilona, mutta hei, kaikkea ei aina voi, eikä pidäkään saada). Eniten tykkään siitä, että saan tehdä melkein mitä itse haluan. Saan kokeilla kaikkea, mukaanlukien vasikoille antibiottipistoksien antaminen,  tiputuksen hoitaminen, lypsykoneen kiinnitäminen, kirjanpidossa auttaminen, siivoaminen jne. Työporukka on myös mahtava. Tai siis ainakin harjotteluvastaava ja eläinlääkäri (tänään opetti mulle mm. miten vasikoiden sarvet "eliminoidaan" ennen kuin ne ehtivät edes kunnolla alkaa kasvamaan). Joka päivä yks pomoista kiikuttaa toimistolle jotain syötävää, suolaisia leivonnaisia tai kokonaisen lounasaterian. Tänään saatiin litra jäätelöä kun hoidettiin hommia mitkä ei meille kuulu. Kahtena päivänä on käyty uimassa ja ottamassa arskaa keskellä työpäivää (pomon käskystä :D). Ja tuoretta maitoakin saa. En siis voi todellakaan valittaa. Tai ehkä korkeintaan siitä, että paskanhaju jää leijumaan jossain määrin lähiympäristöön suihkunkin jälkeen. Mutta ei se mitään, itse olen siihen jo tottunut (Poika tosin aina välillä "protestoi", mutta sitäkin onneksi hyväntahtoisesti).

Mun kesän työkuviot ei menny niinkuin oli suunniteltu. Ehkä meni enemmänkin siten miten oikeasti olin toivonu. Eli heinäkuun alusta syyskuun alkuun tulee lomailtua. Onneksi mua ei haittaa etten saanut töitä, tuntuu että pakko päästä välillä tekemään _ei mitään_, ihan vaan oman mielenterveyden kannalta. Tottakai, tulen tylsistymään enemmän kuin kerran tuona aikana. Sehän on luonnollista. Mutta onneksi on mitä odottaa - matka Roomaan viikoksi on varattu elokuun puoleen väliin. Mutta sitä ennen tiedossa on pitkä ja kuuma kesä, jospa olisi aikaa maata rannallakin niin että ruskettuisikin kunnolla?