sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

323. Inglourious Basterds ja pekoni.

Kävin eilen ekaa kertaa elämässäni yksin leffassa. Tai noh, sillon joskus läksin kattomaa Disneyn piirrettyä Tarzania ku se tuli, mut päädyin istumaa luokkakaverin vieree joka oli perheensä kanssa kattomassa sitä niin en sitten joutunut oikeestaan olemaan yksin. Mutta oli itseasiassa havahduttavan erilaista ja ihanaa olla yksin leffassa. En tiedä että oliko asia siinä, että keskittyi ihan kunnolla elokuvaan kun ei ollut häiriötekijöitä, vai se että sai sulatella ihan itsekseen sitä leffaa kun ei ollut ketään kelle kommentoida. Ja siis tosiaan, leffahan oli uutta Tarantino-matskua eli Inglourious Basterds. Aivan ihana leffa. Aika vähän verta Tarantinon leffaksi, mutta ei se mua haitannu. Ja Brad Pitt näytti melkein koko leffan siltä että joku olisi tuikannut sille palkin perseeseen tms. Se rooli oli siis vähän yli vedetty, mutta niinhän se oli varmaan tarkoituskin. Ja Mike Myers - ah niin oma itsensä. Tietysti bonuksena oli Poliisikoira Rexistä tunnettu Gedeon Burkhard (se oli se Rexin omistaja Alex). Mut siis Gedeon on aivan iiiiiiihana. Panisin.


Keskiviikkona oli entisten kurssikavereitten kanssa bileet. Tai lettubileethän ne oli, ne perinteiset siis. Tuli oltua niissäkin pari tuntia, nähtyä tuttuja ja pari lettuakin tuli syötyä. Onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla myös vilustuttamaan itseni. Eli keuhkokuumeen lisäksi on nyt myös poskiontelot ihan tukkeessa ja siitä johtuen pää ihan paksuna niin ettei kunnolla tajua mistään mitään. Tää on niin tätä mun tuuria. Ja vielä kun piti lapioida sitä paskaakin kipeenä niin ei varmaan auttanu asiaa...

Niin mulla oli siis tällä viikolla paskapraksakin. Eli toisinsanoen kävin kolmena päivänä lapioimassa paskaa kaksi kertaa päivässä. Todella ihanaa... Sikalan haju oli niin paha että silmiä kirveli. Oikeesti! Mutta nyt se kaikki on ohi eikä tarvi kerrata kun vasta keväällä sitten joskus. Kurssikaveri keksi muuten hyvän nimen tolle praksapaikalle - Leikkelepuisto :D

Tuleva pekoni, sisäfileenäkin tunnettu.

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

322. (blank)

Koko päivän on ollu ihan (blank)-olo. Eipä ole taaskaan tullut tehtyä melkeinpä mitään hyödyllistä. Yhden koneellisen pyykkiä tosin pesin, mutta teknisesti senkin teki pesukone, enkä minä, joten en tiedä että lasketaanko sitä sitten hirveästi tekemiseksi.


Tuli katottua "uuden" sarjan eka jakso tänään. The Starter Wife on sarjan nimi ja pääosassa on Will & Grase-sarjasta tuttu Debra Messing. Eihän tämä sarja oikeastaan uusi ole (vuosimallia 2007), mutta FoxLife rupesi näyttämään sitä alusta. Ja huomasin että Mtv3 aloittaa myös ensi tiistaina saman rumban. Tietoa sarjasta ja Mtv3:n lähetysajoista löytyy tästä. Ihan ok sarjalta tuntui, ei mitään hirveän erikoista, mutta katsottavaa viihdettä kuitenkin. Jotenkin musta vaan tuntui että Debra olisi lihonnut Willin & Gracen ajoista. Sama mikä on Jennifer Love Hewittillä The Ghost Whisperer -sarjassa. Löysin kuvan Jenniferistä ja Hayden Panettierestä ja siinä Jennyllä on on aivan iiiiiiiiiiihana mekko. Tommosen kun saisi ja jos vieläpä näyttäisi siinä yhtä hyvältä ku toi tätsy sit ois kiva (kuvassa siis hän ei ole paksu, vaan päinvastoin).

Loppuun vielä mainospläjäys: käykää tsekkaamassa Ann Maverickin biisi Romeo. En yleensä kuuntele tällaista musiikkia, mutta pakko mainostaa kun kaverin bändi. Plus että biisikään ei itseasiassa ole hassumpi. Tai mitä minä nyt mistään mitään tajuan. Päättäkää ite tykkäättekö vai ettekö.

lauantaina, syyskuuta 05, 2009

321. Pneumonia acuta dextri.

Viime kerralla tuli kirjoitettua lääkärissä käynnistä. Bronhiitti on siis oikeastaan bronkiitti (suomeksi siis). Mutta mutta. Kävin eilen uudestaan samassa paikassa kun mahaa koski niin pirusti umpparin seudulta. Nyt tuli toisenlainen diagnoosi kuin sunnuntaina: keuhkokuume eikä keuhkoputkentulehdus. Päättäkää jo, pliis. Ja kuulemma ei ollut mitään mitä tarvitsisi leikata, siis umpparin seudulla tarkoitan. Mutta sattuu edelleen niin pirusti. Ehkä sitä maanantaina sitten terveyskeskukseen, jos ne siellä tutkisi sitten lisää...


Koulkin alkoi jo. Kaikki ne kolme päivää olin TODELLA väsynyt kun pääsin loppujen lopuksi kotiin. Ihan kuin olisi ollut jo puoli vuotta putkeen koulussa ja tarvitsisi lomaa. Eikä koulu ole edes kunnolla alkanut. Onneksi saan ehkä joitain kursseja hyväksiluettua (esim fysiikka). Edes sen verran helpompaa. Perjantait ovat siis vapaita, ja tarkoitettu itsenäiseen opiskeluun. Muut päivät ovat aika pitkiä ja uuvuttavia. Kotiin ehtii kuuden-seitsemän aikoihin.

Ensi viikon torstaina alkaisi paskapraksakin. Oujee. Pääsee lapioimaan paskaa. Tosin nyt on hyvä tehdä tuo praksa kun ei ole vielä niin hirveästi elukoita eikä ne haise sitten yhtä paljon kuin esim keskellä talvea. Nyt siellä pitäisi olla kolme lehmää. Hevosista en tiedä kun ovat vissiin ulkona maneesissa. Possuja oli parisenkymmentä. Söpöjä olivat :) Täysikasvuiset siat taas eivät ole yhtään niin söpöjä. Ja oli siellä yksi pupukin. Tai kanihan se kai ihan virallisesti on. Tai jänis. Mikä lie.

Sanoisin että mulla on tylsä ilta meneillään. Telkkarista tulee avara luonto. Eikä edes ole siitä mielenkiintoisimmasta päästä. Ötököitä yms. Ei oo ikinä ollu oikein mun juttu. Viime kesänäkin piti niitä pyydystellä ja seivästää. Not so fun. Ja ylläri-ylläri että olen taas yksin kotona. Pojan sisko on taas täälä käymässä ja en taas kestäisi yhtään. Onneksi menee huomenna takasin kotiinsa.

Hirveä päänsärkykin taas. Ja mahaa edelleen koskee. Miksi en vaan voisi olla terve? Kyllästyttää jo tämä jatkuva sairastelu.