240.

Ois jo viiminen aika päivitellä blogia. Ollu kaiken näköstä ja samalla ei mitään mielenkiintosta.

Muutin sitte Pojan vanhempien luokse. Tullaa tosi hyvin toimee, ni ei o ongelmia ilmenny. Sain jopa auton käyttöö (osaks kiitos sen, että Poika unohti uusia väliaikasen ajokorttinsa). Poika ite taas on harvoin kotona, ja sillonki yleensä vaan yhen yön yli. Onhan se rankkaa, mut minkäs teet. Nyt sunnuntaina se on sentää koko päivän kotona, mut mut, mun taas pitää olla töissä =/

Töissä siis käyn edellee, viel kuus päivävuoroa, yks yövuoro ja enää puoltoista tuntia tätä päivää jälellä. Mahtavaa. Lasken jo päiviä siihen ku tää loppuu. Vaik onhan tää ihan ok hommaa sinänsä, mut rasittavaa ja pitkästyttävää pidemmän päälle.

Tänää tuli joku pariskunta kattelemaa huoneita. Myöhemmin mies soitti ja kyseli mun asumisista kotona, kun ite kuulemma kans vuokrailee kämppiä jne. Sano tekevänsä mulle paremman tarjouksen. Noh, lupas soitella sitte syyskuun alussa, mut tuskin muutan. Ainakaa yksin. Ellei nyt tietysti käy niin, että mun poskiontelot vetää taas tukkeesee ku pääsen kotii. Eli sillon siellä on jossain hometta (potentiaalinen paikka on kokolattiamatto). Sillon kyl pakko harkita muuttoa ku ei sitä samaa rumbaa jaksais mikä oli viime talvena/keväänä. Tavallaa toivon et äiti ei ois oikeessa ja saisin pitää jo kotoiseks muutuneen kämppäni, mut sit taas toisaalta en malttas odottaa uutta kämppää, yhteistä Pojan kanssa, joka ois sitte meijän molempien näkönen...

Ei yhtää hotsittais olla töissä enää. Ei jaksa edes lukea. Alotin muuten lukemaan Bulkakovia. Ei jaksais. Alussa kun on tota Jeesus-juttua.

Tuli muuten just kolme ihan komiaa suomalaista. Muutama vuos mua vanhempia. Nam pitkästä aikaa. Edes jotain iloa tähänki päivää ;) Huoh, nyt vaa oottelen et työpäivä loppuis ja olisin hakenu Siskon lahjan ja sit pääsis kotii nukkumaa. Ainut mikä puuttuu on Poika, ja onneks seki tulee jo huomenna. Jei. Pääsee taas heteroimaa.

239.

Ollu inspiraation puutetta päivitellä blogia. Tosin että mitää ei o oikeestaa ees tapahtunu.

Kuunnellu melkee koko päivän Jimi Hendrixiä. Tykkään. Asentanu Mummolaa webbikameran ja mikrofonin et pääsee juttelee mesen tai skypen välityksellä. Tykkään näistä kuulokkeista.

Perjantaina ois muutto Pojan (ja sen vanhempien) luokse. Huono uutinen on tosin se, että Poika sai tänään uuden työpaikan eikä välttämättä ole kotona kolmeen viikkoon tms. No kivat sitte sulle juu. Kun sitten kuukauden päästä pitäisi lähteä Nykiin. Mahtavaa kun keretään nähä ja sillee...

Väsyttää ja ois nälkä mut ei vaan malta mennä nukkumaan kun tulee niin hyvää musaa kuulokkeista. Jammailen yksinäni. Ja uutta (tai siis vanhaa) hyvää musaa tulossa. Ootan innolla. Hitto ku jäi mp3-soittimen synkronointipiuha kotii. Hmh.

238.

Kiinnostuin Jimi Hendrixistä oikein kunnolla. Toki herra on ollu mun imutettavien listalla jo jonku aikaa, mut minkäs teet WLANi ei vaan toimi.

Kerranki sain töissä ees vähän nukuttuu. Pienissä pätkissä tosin mut on seki jo jotain. Onneks sain vaihettuu tän iltasen iltavuoronki pois ku oon kipee (kyllä, vieläki). Toi säätila ei yhtää näytä auttavan asiaa, siellä nimittäin sataa eikä mulla tietenkään ole sateenvarjoa tai mitään mukana. Kai se on vaan pakko alistua ja tulla vielä pahemmin kipeeks. Ois tosin suunnitelmissa lähtee mummolaa huomen, pääsis sen hoivattavaks sinne.

237.

Lueskelin tossa edellisiä postauksiani. Hirvittää. Ja hävettää. Nyt onneksi jo parempi olo (henkisesti). Fyysinen olo taas on niin syvältä kui olla voi, flunssa vaivaa ja poskiontelot eivät tee elämää helpoksi. Ei muuten mutta huomenna alkaisi kolmen yövuoron putki. Oon varmaan ihan hajalla kun se loppuu. Elämä.

236.

Tunnen itseni säälittäväksi. Ei tässä muuten mutta kun en normaalisti käyttäydy näin. En lue toisten mesen lokitietoja. En etsi blogeja jotka voivat pahoittaa mieleni. En pengo laatikoita läpi löytääkseni palan varjatusta menneisyydestä. En polta.

Alkaa pelottaa. En tunne enää itseäni. Tänään kaikki on jotenkin niin synkkää ja vastenmielistä ja mieltä pahoittavaa ja ties mitä. Sorruin jopa polttamaan Al Caponea (=vaniljasigarillo). Ja se tuntui hyvältä. Paitsi sitten loppumetreillä ja nyt. Nyt taas muistan miks en polta.

En ollut polttanut puoleen vuoteen yhtä ainutta tupakkaa. Yhden Caponen myönnän sytyttäneeni, mutta sitäkään en itse polttanut. Nyt vituttaa eniten paska maku suussa ja just toi etten puoleen vuoteen ollut polttanut mitään. Luojan kiitos en löytänyt mistään laatikoista ruohoa, olisin muuten polttanut ehkä senkin...

Jos olisin uskovainen, kysyisin tähän väliin why God, why. Kuitenkaan en tuota ole, niin tyydyn vain tuijottamaan ikkunasta ulos, itse istuen alasti siinä Kämppiksen pöydällä, missä on tullut pantua. Hirveä välinpitämättömyydentunne. Mikään ei huvita. Mietin täs just että jos oisin vapaa niin lähtisin baariin ja iskisin itselleni yhdeksi yöksi viihdykettä. Tällä hetkellä rairai-tunne valtaa alaa niin voimakkaasti, että alan pitää tuota jopa hyvänä ideana.

En edes tiedä, kumpi on pahempi, fyysinen vai henkinen olotila. Olen nukkunut nyt yhteensä seitsemän tunnin verran sitten keskiviikkoaamun. Syönyt olen silloin kun olen muistanut (= ollut meilkein pyörtymisen partaalla). Nyt jos joisi vielä jotain alkoholipitoista niin kyllä lähtisi. Luojan kiitos mulla ei o asuntolan avainkorttia, muuten olisin jo varmaan käynyt viereisessä kaupassa. Vaikka on täällä absinttia ja likööriä ja viinaa, mutta nuo nyt ei oikein ensihätään oikein houkuta.

Ja tämä olisi oikea aika pyytää anteeksi tämän päivän postauksista. Oli vain pakko päästä purkamaan itseään jonnekin. Itkeäkään kun ei jaksa, eikä oikeastaan ole edes suurempaa syytä. Toivon vain ettei tämä nyt taas mene samaan tilanteeseen kuin parisen vuotta sitten, etten edes pysty itkemään vaikka haluaisin. Jotta en tukahduttaisi tunteitani ja päätyisi tuohon kykenemättömyyteen itkeä, haaskaan bloginlukijoiden kallista aikaa jaarittelemalla tänne miten surkeaa elämäni on.

Vaikka ei mulla pitäisi olla mitään valittamista. Mulla on asunto ja KELA:lta saan rahaa, jolla selviän laskuista. Mulla on kesätyöpaikka, jolla selviän kesän laskuista. Mulla on molemmat vanhemmat, jotka tukevat ja auttavat minua tarvittaessa. Mulla on hyviä ystäviä, joihin tulee kyllä oltua yhteyksissä aivan liian vähän. Mulla on poikaystävä, joka on silmittömän rakastunut minuun ja todennäköisesti muuttaa syksyllä luokseni asumaan, ja joka vielä joskus tulevaisuudessa haluaisi mennä kanssani naimisiin ja tehdä vauvoja. Kolmin kappalein vielä.

Päällepäin kaikki näyttää siis hyvältä ja toimivalta ja onnelliselta. Mikä sitten mättää?

235.

Vittu mikä angstaus päällä.

En ees tiedä että mistä alottaisin. Oon valvonu about kaks vuorokautta putkee. Oon yliväsyny.

Tultii Pojan kans takasin Kotii ku mulla on nyt viiden päivän loma. Bussimatka kesti kolme ja puol tuntia ku aikasempi tuntia lyhyempi oli täys.

Bussissa huomasin, että mun avaimet oli jääny sinne kaapin reunalle. Prkl. Saan ne huomen ku omistaja antaa omasa lainaa siks aikaa ku oon tääl.

Majottauduttii asuntolaa siis. Sanoin Pojalle ettei antais mun nukahtaa, muuten minuu ei saa ylös sit illaks ku ois pitäny mennä sen kanverin synttäreille. Se paskiainen anto mun nukahtaa. Enkä mie sit saanu itteäni sängystä ylös ni se lähti yksin. Noh, enemmän sillä siellä on tuttuja ku mulla. Ja nyt oon vahingonilonen ku tuol sataa ja niitten piti grillailla yms. siellä pihalla. Oikein sille.

Nyt mulla ooli hyvää aikaa kaivella esille sen blogi, mikä oli mun yhen päivän tunteenpurkaukseni aihe. Nyt en yhtää ihmettele miks se ei halunnu mun lulkevan sitä. Se on täynnä machoilua, egoilua ja mun esineellistämistä. Muutama päivä sitten Poika sanoi ettei halua mun lukevan sitä blogia kun siinä on jotain "kaunokirjallisia painotteita, mitkä ei o välttämättä tosia, mutta tekee asiasta mielenkiintosemman lukea". Yeah right. Mutta nyt voin vakoilla ja teeskennellä etten tiedä siitä blogista vieläkään mitään. Saanpahan ainakin tietää mitä se musta jollain tasolla ajattelee. Ja joo, kyllä tiedän ettei tässä o mitään vitun järkeä, mutta tällä hetkellä mulle on yks vitun sama.

Tällä hetkellä vaan angstaan yksinäni asuntolassa (kun ei ole muutakaan paikkaa minne mennä) ja yritän varmaan nukkua. Se tekis varmaa fyysisesti ihan hyvää ja tän postauksen perusteella vois sanoo samaa henkisestäki puolesta. Vitut mie minnee nukkumaa meen, katon vaikka yksinäni ja vihoissani (vituttaa ku en ees tiedä että miks oon vihoissani) pornoa jos ei muu auta.

Eli koko tän turhan postauksen ois voinu vaa tiivistää yhtee sanaa:
VITUTTAA.

234.

Eilen illalla yhet veljekset yritti ihan satasella iskee minuu. En lämmenny. Asia ois ollu toinen jos en ois ollu a) töissä ja b) varattu. Mielenkiintosta on se, että nämä kyseiset veljekset tuli aikasemmin nukkumaa ja lepäilemää ku mun pomo. Itseasiassa pomo ei o vieläkää tullu. Noh, kello on vast puol kuus kans. Normaalisti se ilmaantuu siin kuuen aikaa oven taakse.

Oon tässä aamuyön varhaisina tunteina selaillu kaikennäkösiä blogeja läpi ja lisäsin nyt joitakin linkkilistaankin. Jos jotakuta sattuisi vaikka kiinostamaan.

Hah! Bongasin just ekaa kertaa postinkantajatädin. En o sattunu muuten täällä sellasta näkemään. Niinku ollenkaa. Oon nyt ihan euforisessa wow-tilassa. Mahtavaa huomata että joku toinenkin on hereillä tähän aikaan.

Mitähän sitä sit. Alkaa LuottoMiehen kanssa loppua jutut kesken kun nyt yöllä tuli jo ruodittua jo sen sooloseikkailut ja mun seksielämä ja Frank Sinatran kuolema ja viiminen jäljellä oleva (luhistunut) salakapakka jossa mun pitäs käydä Nykissä ollessa. LuottoMies on ainut kaveri/tuttava/miten sitä pitäskään nyt kutsua, joka tietää about kaiken mun seksielämästä. Ja minä sen omasta. Paitsi en niitä juttuja mitä se tekee Tissien kans. Hyi, ei me nyt niin perverssejä olla.

Lueskelin tässä yöllä pientä entsyklopediaa kans. Tuli kertailtua joitain juttuja mitä on oppinu ja sit jotain uutta. En ois ikinä arvannu (tai edes aikasemmin tienny) että Frank Sinatra kuoli vasta -98. Oli kuulemma juonu viskiä ja polttanu sikaria kuolinvuoteellaa. Kova pappa. Ja olipahan mulla ainaki viihdykettä yöllä. Kun alkaa jo toi nettikin ammentaa itseään tyhjäksi. Tai ainakin siinä määrin ettei tule heti mieleen mitä voisi sieltä vielä etsiä ja lukea tms. Täytyy siis taas kerran "tyytyä" jutustelemaan korseteista (taas kerran :P) tämän mun LuottoMieheni kanssa.

LuottoMiehen kanssa on muuten tullu puhuttua ja tehtyä jos jonkinmoista. Se hävis kerran (tai peräti pari kertaa) vedon ja siltä päätty sitte kuvat omakuva.orgiin. Otsepähän en ole sinne (ainakaan vielä) päätynyt... Oi niitä aikoja. Nykyään aiheet on niin ammennettuja ettei seksin puolellakaan tule oikein mitään uutta vastaan. Ja siis vielä tarkennukseksi - LuottoMiehen kanssa ei ole sitten ollut mitään seksuaalista kanssakäymistä vaikka toisistamme about kaiken tiedämmekin. Ja nyt olis panokset jo liian korkeat eikä oikein ole tota fyysistä vetovoimaakaan.

Pelottavaa sinänsä jos jo parikymmpisenä on tunne että seksin saralla on melkein kaikki vähääkään kiinnostavat asiat kokeiltu. Kimppakivaan asti ei olla vielä päästy, mutta sekin vaatii sitten oikeanlaisia ihmisiä. Niin ja fistaus on kans vielä kokeilematta. Noh, ainakin kaksi asiaa löytyi noin aloitukseksi. Kauankohan menee että noikin on jo kokeiltu?

233.

Turhauttavaa. Hyvin turhauttavaa. Viime yönä (=päivällä) sain nukuttua neljä tuntia. Sit piti käyä ulkona syömäs ja pedikyyris ja taas illaks töihin. Ja aamuu asti taas. Ei muuten mut pomo lähti viihteelle ja tulee yöllä tänne taas. Se ei ottanu ees avaimia. Lainas taas rahaa melkee parin tonnin verran ja lähti. Näin meillä tänää.

Noh, onneks hetkellisesti ei ees hirveesti väsytä. Vituttaa ehkä enemmän ku väsyttää. Mut sit taas toisaalta, lasken jo tunteja (vähä yli kaheksan enää jälel, jei) et pääsen pois täält ja alkaa viien päivän vapaat. Ihanaa, saa levätä ja pestä pyykkiä. Alko puhtaat vaatteet loppumaa pikkuhiljaa kesken nimittäin. Ja pääsee kotii. Mahtavaa. Omaa sänkyy. Huoh.

Ja mikä tärkeintä, saa olla muutaman päivän ihan vaa Pojan kans ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta, joka toivottavast viel jonakin päivänä toteutuu eikä unelmat murskaantuis samal tavalla ku kävi Merimiehen kans. Toisaalta pelottaa ajatella jo kaikkee mistä myö ollaa puhuttu, mut sit taas toisaalta, on ihana tietää et joku ajattelee sinusta noin. Ja viel haluu tulevaisuudessa mennä sun kans naimisii ja tehä lapsia jne. Mut sit taas ei haluis luottaa liikoja, koska jos ei odota liikoja ni ei voi pettyäkää. Eikö?

232.

Tänää on Testien Yö. Ku oon taas töissä eikä o mitää tekemistä. Pin-up tytöistä olisin Brigitte Bardot ja myn sydämen väri olis violetti. Ja ton yhen testin mukaa mun ideaali rakkauskohde ois tähtimerkiltää skorppari. Ja pyh sanon minä, se on jo todistettu ettei se vaan toimi. Ja mun rakastumistyypin pitäs olla eroottinen romantikko. Ja pyh tähänkin. Ei toi kuvaus natsaa nyt ollenkaa. Eikä noista tyypeistä oikee mikää natsaa mun kohille. Oonkohan sit niin vaikee ihminen?

Puhuin just H:n kans miehistä, naimisiinmenosta, lapsista ja omakotitaloista. Se on ollu nyt miehesä kans melkee 2 vuotta yhes (juttua niil on ollu jo 15-vuotiaasta asti) ja ne asuu jo saman katon alla. H on nyt löytäny nätin omakotitalon minkä se haluais. Mieki kattelin sitä et joo-o, oisha toi kiva. Sen mies oli lasken et ei niil menis ku se 30 vuotta lainan maksamisee. Kiva kiva.

Ja naimisiin menosta H totes et se on joskus ehkä kaukana tulevaisuudessa. Kaikki sukulaisetki kuulemma jo kyselee häistä ja lapsista ja se on kuitenki vast 20. Mun periaate kuitenki on, et jos tuntuu siltä et nyt löyty se oikee mies ni mikäpä ettei. Mut joo, se siitä.

Juttelin just Egon kans. Se aatteli et nyt ku mennää tänä vkonloppun kotii ni voitas nähä. Et mentäs kahestaa esim pelaa bilistä tai jotaa. Kahestaa. Enkä sais sanoo siitä Pojalle et oltas vaa kahestaa. Ettei se vaa luulis et Ego yrittää taas jotain tms. Mut kuinka muka voin olla sanomatta et meen egon kans kahestaa (eli sillee et se ei tulis mukaa)? Eäh, en vaivaa tolla päätäni vaa sanon et Ego kutsu minut pelaa bilistä, menköö Poika vaik siks aikaa parhaan kaverinsa kans syömää tms. Ei kyl nyt jaksa miettii mitää monimutkasta. Vois vaik yrittää nukkuu tai jotain. Ku ei o mesessäkää enää ketää juttelemisen arvosta.

231.

Poika on kotona kuumeessa. Se oli jo eilenki mut oli silti urheasti tiskannu sen vuoren, mikä ois alkanu kohta elää jos sitä ei ois tiskannu. Se oli vissii mahtavin yllätys pitkää aikaa. Ja onnistuin eilen viel nukahtamaa pää sen sylii ku katottii viel leffaa. Mut nyt se raasu on äitinsä hoivissa ku pitää olla töissä. Huono uutinen on viel se, etten nää sitä ku ehkä perjantaina tai lauantaina aikasintaa.

Tää työpäivä on menny aika nopeest vaik en o mitää oikeestaa tehnykää. Telkkarista kattelin jotain Windsorin linnasta ja musateeveen "mahtava" ohjelmisto on vieny oman aikansa. Timbalandia on myös tullu kuunneltua. Nyt vaa ootan et pääsisin kotii nukkumaa. Tai lueskelemaa kirjoja.

Iskä tulee huomen. Lupas tuoda mulle pussillisen Missä X -karkkeja. Ku ne vaan on niin hyviä.

Tsiisus miten noi Little Talent Show'n ihmiset vetää tuol musateeveellä. Yks tyttö laulo niin järkyttävästi etten o mitää niin hirveetä kuullu pitkää aikaa... Huh huh. Eiks ihmisillä o nykyää enää yhtää itsekritiikkiä?

Itsekritiikistä tuli mieleen, että oonkohan liian itsekriittinen? Poika ainaki sanoo niin. Se toivois mulle myös lisää itseluottamusta joissain jutuissa mut minkäs teet kun on sellanen lapsuus ja nuoruus takana kun on =/ Joskus tuntuu vaan siltä ettei jaksais välittää. Heti tuon ajatuksen jälkeen kuitenkin mieleen välkähtää salama, joka jättää jälkeensä tunteen etten sittenkään VOI olla itseeni tyytyväinen. Tänäänkin jotenkin masentavalta tuntui tuo jugurttipurkin kylki, minne oli laitettu nättien ja kaikin puolin soveliaitten nuorten naisten kuvia. Ja kysehän oli jostain vähärasvaisesta fit-jugurtista (en minä muuten mut ku se oli alennuksessa...).

Masentavaa. Ja vielä kun tietää ettei ole päässyt kunnolla kuntoilemaan piiiiiitkään aikaan. Tänäänkin puhtaiden (hiton painavien) pyykkipussien kanniskelu tokaa kerroksee tuntu olevan liikaa...

230.

Tulin tässä taas Pukkarin selauksen seuraksena miettineeksi seksikumppaneita. Sitä on tullut nähtyä jos jonkinmoista. Lähinnä mietityttää se ikuisuuskymys kuinka monta on jo liikaa? Miehille naisissa juokseminen on sallittua, jopa suositeltavaa. Jos taas naisen rooli muuttuu saalistettavasta saalistajaksi, saa se aikaan paheksuvia katseita ja puheita kevytkenkäisyydestä. Miksi naiset eivät saa nautia omasta kehostaan ja sen tuomista iloista? Tai edes toisen ihmisen läheisyydestä? Mun puolesta kaikki naisten seksuaalisuuden vastustajat voi painua v*ttuun, sinne ne kuitenkin loppupeleissä haluaa.

Joskus on tullut kyllä mietittyä että onkohan sitä jo tullut rilluteltua ihan tarpeeksi. Mutta toisaalta, en olisi se kuka olen nyt ilman noita miehiä. Plus että kuka sen määrittelee mihin se raja pitää vetää? Voin avoimesti tunnustaa, että olisin menettänyt monen monta ikimuistoista hetkeä jos olisin istunut vain kotona katsomassa telkkaria. Oi niitä aikoja ;) Muutama henkilö on ollut erityisesti mieleenpainuva ja uskon vaalivani noita muistoja ehkä lopun elämäänikin.

Tästä kaikesta huolimatta olen kotoisimmillani pitkässä parisuhteessa - siinä kun oppii tuntemaan toisen päästä varpaisiin ja mahasta selkään.

229.

Eilinen oli (melkein) hukkaan heitetty päivä. Pojan piti mennä töihin, mut selvis ettei sit mennykää. Aateltii lähtee rannalle ruskettumaa, mut ei myö sit minnee päästy. Ehkä asiaa vaikutti se, et maattii melkee puol päivää sängys. Hoidettii siinä kyllä ahkerasti parisuhdetta, mut silti. Käytii myös maalla ja otettii auto. Meinattii kuolla kauppajonoihin.

En ymmärrä et mikä siinä on ettei ne voi laittaa iltasin enemmän porukkaa kassalle. Ei nimittäin hirveest innosta seisoo about puolta tuntii kassajonos ku on vaa viis käytös olevaa kassaa. Ei siinä muuten mitää, mut oltii ihan piipussa ku päästii kotii asti. Sitä piti tietysti vielä heteroida et pääsis purkaa kassajonopaineita.

Tänää oli työvuorolistois käyny pien sekaannus. Tultii sit Myyntipäällikön kans molemmat päiväks töihin. Istuskeltii tos ulkon ja syötii puuroo ja lueskeltii Cosmoo. MP kyl lähti sit menee siin puolen päivän aikaa ku turhaa se tääl istuis. Mun työvuoro kuitenki.

Poika kävi täs just äsken. Toi mulle jotain ruokaa. Mikä siin muuten on, et yli puolet päivästä istuu tääl toimettomana ja sit ku haluis syyä jotain ni sit on hirvee ryntäys. Koko ajan puhelimet soi ja ihmisiä tulee ja menee. Nyt on onneks taas rauha maas ja saan jopa syötyy. Puuh.

228.

Eilinen ja toissapäivänen oli päiviä, jotka muistutti siitä, miks on joskus parempi olla ilman miestä. Miehet vaan kun sattuu aina välillä olemaa kusipäitä, jotka antaa katteettomia lupauksia, eikä ajattele ollenkaa ennen ku jotain sanoo.

Eilen tulin ajatelleeks että jos oonki läheisriippuvainen. En siis missään sairaalloisessa määrin, vaan ainakin vähän. Ja tän läheisriippuvaisuuteni kohdistan Poikaa, ku ei ketää muutakaa ole. Kavereita kyllä on, mut ei ne o vielä ainakaa kerenny muodostua niin hyviks kavereiks et läheisyysriippuvaisuutta vois niihin suunnata. Vanhat kaverit taas, noh, ne on kaikki Suomessa, kukin omilla teillää ja niilläki omat uuet kaverit. Eikä niihin tuu enää pidettyä samalla tavalla yhteyttä ku ennen. Surullista sinänsä. Mut ei o eka kerta mun elämässä kun poikaystävä on samalla myös paras ystävä ja ties mitä kaikkea muutaki samalla. Onneks syksyllä seuraelämä on taas nousussa ku pääsee takas opiskelukuvioihin ja näkee kavereita ihan vaikka vaan koulun puitteissa.

Toissailtana tultii Pojan kanssa kattoneeksi yks pornoelokuvien klassikko. Se oli vuonna 1980 valmistunu Taboo. Ei siinä muuten mitää mut karvapusikkoa oli 100% enemmän ku mulla. Positiivista siinä oli se, et leffassa oli jopa stooriki. Ja kun päästti itse asiaa ni huudahdeltii Pojan kanssa kilpaa hyi ja yäk ja että kelaa nyt ihmeessä eteenpäin. Sillon oli nimittäin muodissa riippuvat (ja isot) rinnat ja hehtaarin kokoset karvalaitumet. Onneks en eläny tollon. Ja nykypäivänähän tollasen leffan tekemisestä sais vähintää sakkoja - leffa kun on pojan ja äidin välisestä seksuaalisesta vetovoimasta ja päätyy insestiin. On meillä vielä muutama klassikko vielä katottavaks. Pitää vaa muistaa, että jos jotain haluja oli ennen leffan kattomista, niin ne on varmasti mennyttä leffan loppuun mennessä. Itseasiassa heti ekan kohtauksen alettua meille molemmille tuli tunne että nyt äkkiä suihkuu ja höylä kätee. Ei nimittäin kumpikaa tykätä ku pienistä karvamääristä alapäässä (ja tietenki ilman on aina parempi)...

Päätin muuten lopettaa muutamista jutuista kirjottamisen; Pojan ikävästä en enää mainitse (en voi taata että onnistun), en myöskään siitä että töissä on tylsää/väsyttävää/ei jaksais kiinnostaa. Siinä nyt alkuun kaks merkittävää parannusta.

Äsken oli muuten aika mielenkiintonen tilanne. Oon siis töissä ja joku mies käveli pubin puolelle ja haki jotain mattoja ja tuli takasin ja sit sano yhelle pubis töissä olevalle tytölle et "annan viel pusun ja sit oon valmis lähtemää". Sit se vaa tuli ja muiskautti pusun mun vasemmalle poskelle ja lähti. Jäin vaa kattomaa sen perää et wtf? Mielenkiintosta. Perin mielenkiintosta.